tiistai 9. helmikuuta 2016

JKV:lle jälleen suvereeni voitto

Ennen ottelua sarjataulukon sijalla 3. majaileva JKV matkasi tammikuun viimeisen päivän kunniaksi Mikkeliin, RiPa Young Boysin vieraaksi. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi syksyllä Jyväskylässä pelatussa ottelussa tasan 4-4 värikkäiden vaiheiden jälkeen. Kylteriveljet hallitsivat tuolloin peliä lähes suvereenisti, mutta erittäin kovalla prosentilla maalipaikkansa hyödyntänyt RiPa onnistui matkaamaan tuolloin arvokkaan pisteen kera takaisin kotikonnuille. JKV miehistön kommenteista ennen ottelua paistoikin, että hampaankoloonhan siitä viimeksi jäi. Ennen ottelua oli myös selvää, että joukkueenjohtaja Mäkelän auton takaluukkuun ei mahtuisi kuin kolme pistettä, sen verran fyysisiä kavereita oli takapenkillä.

Ottelu lähti liikkeelle JKV:n hallinnassa ja viiden minuutin jälkeen Konsta Valtonen siirsi vierailijat johtoon, mutta vain hetki tästä ja tilanne oli jo 1-1. Pari minuuttia myöhemmin JKV toimitti Eero Rantasen toimesta pallon maaliin, mutta tuomarit eivät tätä hyväksyneet, sillä maali tehtiin kuulemma kädellä. Tätähän he eivät kuitenkaan itse nähneet ja toinen tuomareista vihelsi jo maalinkin. Lopputuloksena Eerolle kortti maalinteosta. Ei mennyt kauaakaan kun Eero sai toisen keltaisen kaksinkamppailu tilanteesta ja joutui jättämään kentän välittömästi. Veljet kestivät alivoiman ja vastustajan sorruttua (käsi)virheisiin pääsi Otto Piili laukomaan pallon 10 metristä sisään. Valtonen lisäsi veljien maalisaldoa vielä ennen taukoa tilanteeseen 1-3, pallonhallinnan ollen selkeästi vierailijoilla.
Toisella puoliajalla jatkettiin siitä mihin ensimmäisellä jäätiin, ainakin tuomaritoiminnan suhteen. Kummalliset vihellykset ja runsas maalinen toinen puoliaika toivat ainakin viihdettä paikalle saapuneelle yleisölle. Ensiksi RiPa onnistui nopeasti tasoittamaan ottelu kahdella maalilla, joista toisen jälkeen ehti kulua vain 3 sekuntia kun JKV johti jälleen, Jesse Juuselan tahtomaalilla. Juhojen Pajula ja Mäkiniemi vietyä JKV 3-6 johtoon, otti RiPa lentävän maalivahdin. Tämä tuotti tulosta ja eikä aikaakaan kun JKV johti jo 3-9. Toisen puoliajan tuoksinassa myös JKV:n valmentaja Jani ”mcmöyhy” Lehtimäki passitettiin katsomoon, koska näki tilanteissa paremmin kenestä pallo meni yli.  Lopun pienen hurlumhein jälkeen peli päättyi lukemiin 6-10 ja mikä tärkeintä, pisteet matkasivat Jyväskylään. Maestrona Mikkelissä hääri Otto Piili, joka keräsi varsin kelvolliset tehot 3+2. Ottelusta pyydetyt kommentit on parempi jättää tällä kertaa julkaisematta. J
Näin JKV:n vieraspelireissut ovat ohi ja seuraavat pelit pelataan parin viikon päästä lauantaina ja sunnuntaina Jyväskylän Monnarilla. Tuplaviikonlopun peleissä vastaan asettuvat Riemu II ja HuKi.
JKV:n kokoonpano ja tehopisteet:
Konsta Valtonen 2+0
Otto Piili 3+2
Jesse Juusela 2+1
Juho Mäkiniemi 1+2
Juho Pajula 1+0
Elmeri Palander, mv 0+1
Juuso Haatainen 1+1
Eero Rantanen, 2 keltaista ja 1 punainen kortti


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Cup-ottelu herätti Kylteriveljet – JKV:n pelaajia liigajoukkuiden suurennuslasissa?

JKV lähti kuluvaan kauteen monen joukkueen silmin selvänä ennakkosuosikkina. Henkselien paukuttelu loppui lyhyeen, kun kolmen ensimmäisen pelatun sarjaottelun jäljiltä Veljet olivat JJK-legenda Risto Kontion sanoin “puuhastelleet” itselleen vain kaksi pistettä. Tasurit Riemua ja RiPaa vastaan sekä kirvelevä tappio alkukauden yllättäjää, futistaituripitoista HuPaa vastaan, eivät todellakaan tyydyttäneet Veljiä, jotka pitivät joka otteluissa palloa 85% peliajasta ja osuivat tolppien väliin tarkkuudella 1/15.

Päävalmentaja Jani Lehtimäki
Marraskuun lopussa pelattussa cup-taistelussa liigajengi Tervareita vastaan Veljet tekivät selvän tasonnoston. Pallonhallinta ja maalipaikat olivat Veljien hyväksi 100-5, mutta JKV:n tehoton reikäpaitapeli ja liigajengin rutiini voitti taidokkaan kylteripalloilun, minkä myötä Tervarit etenivät 1-5 voitolla jatkoon. Tervarien riveissä ihmeteltiin vielä tuntemattoman kakkosdivarijengin osaamista sanoin: “nähdään kahden vuoden päästä liigassa.

Liekö tasokas Tervarit-peli toiminut loppullisena herätteenä ja todisteena siitä, että JKV:n materiaalilla ja joukkuhengellä voi voittaa kenet vain, sillä kyseisen ottelun jälkeen Kylterveljet on ollut täysin pitelemätön joukkue niin kotona kuin vieraissa.

HuKi kaatui marraskuun viimeisen viikonlopun ottelussa Huhtasuolla selvin 12-3 –lukemin. Joulukuun puolivälissä Polvijärvellä osuttiin voimalla Popsin lumpioon ja pisteet lähtivät JKV:n matkaan 3-4 päättyneessä taistossa. Samana viikonloppuna 5-6 voitossa LPK:ta vastaan Palokassa nähtiin yhtä kuumaa menoa kuin Riemun ja KaDyn viimeisimmässä derbyssä.

JKV:n pelaajia pelaajatarkkailussa?

Tontut ovat kuiskineet, että  JKV:n “vipeltäjäosastoon” kuuluvia Juhana “Juspe” Hämäläistä, Konsta “Konrad” Valtosta, Jaakko “talous” Oikarista ja Huttulaisen veljeskatrasta on tultu tarkkailemaan Huhtasuolle Tampereelta saakka. Myös Liikunnan Riemun scouttausosastoa on nähty katsomossa tarkkailemassa Veljien ja erityisesti Jesse “Vardy” Juuselan ja Otto “Kapteeni” Piilin otteita. Viimekauden maalipyssy Juusela on tällä kaudella tehnyt maalin kaikissa pelaamissaan JKV-otteluissa ja näistä jokainen on ollut voittomaali. JKV:n päävalmentaja Jani “Möyhy” Lehtimäki toppuutteli scouttausyrityksiä:

“Kuka hullu tulevasta dynastiajoukkueesta haluaisi lähteä? Tässähän on vasta päästy alkuun. Kyllä se menee niin päin, että me kysellään, jos tarvitaan vahvistuksia, mutta nyt näyttää hyvältä”

JKV:n materiaali sekä joukkuehenki parketilla ja sen ulkopuolella on kieltämättä kadehdittavan vahva. Vanhemmat pelurit ovat pitäneet tasoa yllä ja uudet pelaajat ovat vasta pääsemässä vauhtiin.

JKV:hen saapui täksi kaudeksi uusia tulevaisuuden tekijöitä. Toisen polven kylteriveli Juuso “Pönde jr.” Haatainen on esittänyt ottelusta toiseen hienoja otteita ja maalihanatkin on aukaistu. Toinenkin toisen polven peluri, Olli “pikku-huttu” Huttunen, nauratti yleisöä hassuttamalla liigajengin puolustusta. Ilmari Grotenfelt teki debyyttinsä vasta joulukuussa ja kahden pelatun ottelun jälkeen miehen tilillä on kaksi maalia ja loistava kokemus kuumasta LPK-derbystä.

Nyt joukkue asettuu joulunviettoon, jonka jälkeen parketille palataan 16.1.2016 derbyottelussa rakasta kilpakumppania, FS Feeniksiä vastaan.  Ilmassa leijuu kuitenkin kysymyksiä: Vahvistuuko joukkuehenki entisestään Sara Siepin kanssa Karibialla heilastelleen Toni “Barbados” Juutin kotiinpalun myötä. Miten käy "vipeltäjille", kun Juspe Hämäläinen lähtee kevääksi vaihtoon Ruotsiin? Entä auttaako Juho “Junniz” Mäkiniemi Roope “tukijalka” Luomalaa tekemään kauden ensimmäisen maalinsa? 

JKV jouluillallisella yhteistyökumppani Revolutionin antimien äärellä.




torstai 19. marraskuuta 2015

Veljet jälleen harmilliseen pistejakoon

Veljet joutuivat tyytymään jo toiseen peräkkäiseen tasapeliin futsalin Keski-ja Itä-Suomen kakkosessa, kun sitä vastaan asettui lauantaina Ri-Pa Young boys. Ristiinalainen joukkue hyppäsi takaisin askiin sapattivuoden jälkeen ja yhtenä joukkueen puuhamiehistä toimiikin viime kauden luottoveljiin kuulunut Joonas ”Guardiola” Heinikainen. Harmittavan loukkaantumisen seurauksena managerina toiminut ”Jonttu” oli selvästi perillä Veljien sotasuunnitelmista, ja olikin loihtinut ristiinalaiskattaukselle toimivan taktiikan kotijoukkueena toiminutta JKV:tä vastaan.


Pelin kuva oli alusta alkaen melko selvä. JKV piti pelivälinettä luoden lukuisia veto/maalintekopaikkoja Ri-Pan puolustaessa tiiviisti ja hyökäten terävillä ja nopeilla vastahyökkäyksillä. Useista maalitilanteista huolimatta kuparinen rikkoutui vasta pelikellon ollessa ajassa 15:39. ”Junnitz” Mäkiniemi lähetti oivan käytäväpallon kohti takatolppaa, josta Juho ”PJ” Pajula rymisteli Selectin verkon perukoille. Pujon maalineduspelaamisessa oli selvästi vaikutteita muutaman viikon takaisesta metsäreissusta, jossa tämä 24/7 futsalia hengittävä pelimies scouttasi hirvien liikkumista. 

Ansaitun johtomaalin jälkeen Veljet huokaisivat ehkä liian monta kertaa henkeä ja rentous muuttui velttoudeksi. Tämän seurauksena Young boys iskikin kaksi maalia ennen taukovihellystä. Tasoitus syntyi keskialueen riiston jälkeisestä ylivoimahyökkäyksestä ja johtomaali maalivahdin nopeasti toteutetusta heitosta. Puoliajalle siirryttiin siis lukemissa 1-2.

Tällä kertaa Jani ”General Manager” Lehtimäen taukorummutus ei herättänyt Veljiä ensimmäisen sarjapelin kaltaisella tavalla ja vierailijat siirtyivät jo 1-3 johtoon ajassa 21:54. Tälläkin kertaa maali syntyi Ri-Pan maalivahti Matti Ollikaisen heitosta syntyneestä vastahyökkäyksestä. Kahden maalin takaa-ajo ei kuitenkaan vielä riittänyt aina täyden draaman kaaren uskollisille faneilleen tarjoaville Veljille ja vierasjoukkue siirtyikin 1-4 johtoon ajassa 13:38. JKV:n otteitta seuranneille on kuitenkin tuttua, että ottelua ei ikinä ole hävitty ennen päätössummeria. Samanlaista periksiantamattomuutta on ollut havaittavissa myös paikallisten kerhojen tahmaisilla parketeilla.

Takaa-ajo alkoi ajassa 14:17, kun JKV:n hyökkääjät pakottivat Ri-Pan ohjaamaan matalan ja kovan keskityksen omaan maaliin. Vain 17 sekuntia tästä ja Ville ”Hävittäjälentäjä” Mäkelä eksyi vieraiijoiden tutkasta ja siirsi pallon verkkoon kapteeni Otto Piilin tarjoilusta. Liigatason otteita koko alkukauden esittänyt Piili toi vielä Veljet upealla laukauksella tasoihin reilut 3 minuuttia ennen loppua. Tässä vaiheessa näyttikin, että kotijoukkue yltää täyteen pistepottiin vallitsevan momentumin turvin. Vaikka useita paikkoja pystyttiinkin vielä luomaan, pystypuuta ja maalivahdin paraatipelastusta lähemmäksi ei tällä kertaa päästy.
Pistemenetys oli tällä kertaa äärimmäisen harmillinen, sillä Veljet hallitsivat ottelua suvereenisti ja loivat lukuisia maalitilanteita, joista olisi pitänyt pystyä tekemään useampia maaleja. Kotijoukkueen Danny Welbeckmaisen koheltamisen maalitilanteissa vastapainona vierasjoukkue käytti tekopaikkansa todella tehokkaasti ja kliinisesti. Erityistunnustus on toki annettava upean ottelun Ri-Pan tolppien välissä pelanneelle Ollikaiselle, joka venyi lukuisiin gamesavereihin. Positiivista Veljien pelissä oli jälleen joukkueen kovan henkisen kantin todistanut takaa-ajo ja Olli ”Parrakas Huttunen” Huttusen todella ennakkoluuloton debyyttiottelu.JKV:n sarjaottelut jatkuvat lauantaina, kun se matkustaa Varkauteen hienosti kautensa aloittaneen Hukka-Pallon vieraaksi. Veljet!


torstai 12. marraskuuta 2015

JKV voitti sarjatasoa ylempänä pelaavan SC Riverballin - etenee futsalin Suomen cupin 4. kierrokselle

JKV:n cup-reissu Joensuuhun oli onnistunut.
Arvonta heitti JKV:lle futsalin Suomen cupin 3. kierroksen vastustajaksi sarjatasoa ylempänä pelaavan Joensuun ylpeyden SC Riverballin. Ottelu oli joukkueiden historian ensimmäinen, sillä Riverball nousi 1. divisioonaan samana keväänä kun JKV kokeili vielä onnistuneesti siipiään voittamalla Keski-Suomen harrastesarjan näytöstyyliin. Ennalta pelistä oli odotettavissa tasainen vääntö ja oli selvää, että Riemu/2 pelin kaltaiseen uinumiseen avauspuoliskolla ei olisi varaa. Vastustajan tiedettiin puolustavan tarkasti omaa maaliansa ja keskittyvän luomaan maalipaikkansa nopeista vastahyökkäyksistä. 

Itse ottelu alkoi JKV:n kannalta hieman hermostuneesti ja Veljien jalat sekä ajatus tuntuivat olevan vielä hieman puutuneet ajomatkan jäljiltä. Riverballin antaessa suosiolla pallonhallinnan vieraille ja pelaajien alkujännityksen hävittyä syöttökuviot alkoivat kuitenkin napsua paremmin oikeaan osoitteeseen. Kotijoukkue kuitenkin liikkui fiksusti ja Veljien hyökkäykset päättyivät usein hieman kauempaa lähteneisiin laukauksiin, jotka eivät aiheuttaneet vaaraa Riverin maalille. 


Pikkuhiljaa myös kotijoukkue alkoi päästä paremmin peliin mukaan ja nopeiden suunnanmuutosten ja etenkin maalivahdin pitkien heittojen avulla River sai luotua painetta Veljien päätyyn. 12. peliminuutilla River sai ensimmäisen kerran kuparisen rikottua, kun Veljien heikon purun jälkeen kotijoukkueen hyökkääjä pääsi tälläämään pallon suoraan ilmasta verkon perukoille. Maalin jälkeen ottelu jatkui samalla kaavalla: JKV kierrätti tehottomasti palloa ja River iski vaarallisesti vastaan. Maalilla pelannut Elmeri "Emppu" Palander joutuikin venymään muutamaan huipputorjuntaan pitäen lukemat 1-0:ssa. Lopulta tauolle siirryttiin näissä lukemissa. 

Tappioasemasta huolimatta pelaajien tunnelmat olivat puoliajalla luottavaiset, sillä kuten sarja-avauskin osoitti, Veljien hyökkäyskuviot vaativat hieman lämmittelyä ennen kuin tulosta alkoi syntymään. Toinen puoliaika alkoi edellisen tapaan Veljien hallinnalla ja vain kolmen minuutin jälkeen Juho "Junnitz" Mäkiniemi pääsi niittaamaan pelin tasoihin Otto "C" Piilin loistavasta poikittaissyötöstä. Maalin jälkeen Veljet onnistuivat luomaan useampia maalipaikkoja, joista pallo olisi pitänyt laittaa pömpeliin, mutta laukaukset suuntautuivat päätyverkkoihin. Kesken hyvän painostuksen vierasjoukkueelle koitti musta hetki kun ensin Konsta "Korttitili" Valtosen fyysinen preesens säikäytti River-hyökkääjän polvilleen Veljien maalin edustalla ja seuranneesta rangaistuspotkusta peliväline pommitettiin JKV-maalin kattoon. Heti seuraavalla minuutilla kotijoukkue iski toistamiseen, kun takatolpalle unohtunut hyökkääjä pääsi siirtämään sivurajapotkun jatkotilanteesta pallon tyhjään maaliin. 

Veljien peli ei tästä kuitenkaan seonnut, vaan täksi kaudeksi joukkueen kapteeniksi valittu Piili päätti ottaa joukkueen hartioilleen ja viimeisteli ensin 3-2 kavennuksen Mäkiniemen syötöstä ja vain 2 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä sama mies toi ottelun tasoihin. Jatkoajalle siirryttäessä molempien joukkueiden rikkeet olivat täynnä ja kun jatkoaikaa oli pelattu 4 minuuttia Juho "Rabona" Huttunen pääsi kokeilemaan 10 metristä ja hän tälläsi pallon takuuvarmasti tolpan kautta maaliin. Vielä jatkoajan ensimmäisen puoliskon lopuksi vastustajan maalin edessä koko ottelun häärinyt Ville "Voittomaali" Mäkelä vei Veljet 3-5 johtoon Piilin antamasta sivurajapotkusta. 

Jatkoajan toiselle puoliskolle River otti käyttöönsä reikäpaidan ja JKV oli pakotettu pudottamaan pakkansa alemmas. Puolitoista minuuttia ennen peliajan päättymistä kotijoukkueelle tarjoutui mahdollisuus nousta peliin mukaan kun tuomari vei pallon heppoisesti 10 metriin. Varma sijoitus ja peli kaventui 4-5:een. Riverin pallonsiirtely oli kuitenkin liian hidasta ja Veljet onnistuivat säilyttämään nämä lukemat ottelun päätösvihellykseen saakka ja voitonjuhlat olivat valmiit alkamaan. 

Näin ollen Kylteriveljet etenee futsalin Suomen cupissa 4. kierrokselle, jolloin vastaan asettuu liigajoukkue Oulun Tervarit.  Sarjapelit jatkuvat joukkueen osalta ensi lauantaina, kun JKV saa vieraakseen Ri-Pa/Young Boysin Ristiinasta.